Palautteet

Koulutusten ja oman tyoskentelyni edelleen kehittamiseksi pyysin osallistujilta kaikista 2016 aikana pitamistani hyppytekniikkakoulutuksista palautetta. Startup Gizlo kerasi ja toimitti palautteet minulle anonyymeina – ne loytyvat tasta alta aikajarjestyksessa uusimmasta vanhimpaan.

8.11.2016 ”Tykkäsin hirmuisesti, sinulla oli todella kivat ja selkeät treenit ja silmäsi huomata asioita oli hämmästyttävä. Jäi paljon käteen. Pyysit laittamaan koirastani infoa käsittelyn jälkeen. Osteopaatti löysi S nivelestä lukon oikealta puolelta sekä ”lantio” oli eri kohdissa. Pehmytkudos aika arkana. Ollaan nyt taukoiltu ja annettu kropan palautua, nyt näyttää paremmalta. Toivottavasti näin jatkuu. Paljon on mietinnässä mistä tämä voisi johtua ja onko uusiutuvaa. Juoksut olivat elokuun lopulla ja oli hoidossa sen ajan. Ennen juoksuja kävi viimeksi fyssarilla ja sillon oli lantion seutu ok. Käytiin hakemassa Raumasta vesiohjelmat, fysioterapeutti ei niitä ole vielä lähettänyt, mutta vaikutelma fyssarin luona oli käsittämöttän hyvä. Kiitos vinkistä, odotan innolla, että pääsemme toteuttamaan treenejä!”

2.11.2016 ”Hyvä ja selkeä koulutuskokonaisuus! Asiantuntijan näkemys oman koiran hyppytekniikasta ja erinomaisia vinkkejä omaan treeniin :)”

31.10.2016 ”Olin hyppytekniikkakoulutuksessa Ruukissa ja minusta koulutus oli erinomainen. Sain erittäin paljon apua parsonilleni. Pidin erityisesti kouluttajan suhtautumisesta koiraan yksilönä ja paneutumista jokaiseen koiraan tarkasti. Ulosanti oli selvää ja ystävällistä. Jos jotain olisin toivonut koulutukseen lisää, niin materiaalin saaminen paikan päällä tai ennakkoon, niin olisi heti voinut lisätä muistiinpanoja materiaaliin.”

31.10.2016 ”Vapulla sai heti luottamukseni, hänellä oli selvästikin vahva kokemus ja tietotaito asiasta. Sanoma ohjaajalle tuli selkeästi esille runsasta positiivista kannustusta unohtamatta. Kurssin rakenne oli sopiva ja joustavasti kullekin koiralle sopiva.”

27.10.2016 ”Kiitos, oli oikein loistava koulutus! Hyppytekniikan ohella sain paljon myös muita oppeja, joita otettu jo käyttöönkin ☺ Myös muita seuraamalla oppi paljon. Jatkokurssia odotellen!”

26.10.2016 ”Tyttäreni oli perushyppytekniikkakurssilla koiransa kanssa. Olimme aamusta jatkavaan kurssiin asti paikalla. Pidin erittäin paljon tavasta, jolla otit henkilökohtaisesti jokaisen koirakon vastaan ja huomasit heidän ongelmansa, vaikka tämä liittyi pelkästään suhteeseen, ei hyppytekniikkaan. Huomasin, että olet samalla myös hyvä ”ongelmakoirakouluttaja.” Neuvoit miten ihmisen tulee toimia koiran kanssa ja annoit neuvoja eri tilanteisiin ja erityisesti tilanteen rauhoittamiseen. Sain kovasti siinä katsellessani neuvoja myös oman vanhan ja nuoren vasta kehittyvän koirani kouluttamiseen. Itse en ymmärrä miten näet jokaisen koiran kohdalta vauhdissa esim. miten koiran selkä toimii, itse tarvitsen hidastuksia ja toistoja, joten osaat kyllä tämän alan superisti! Myös luento oli meille kummallekin hyödyllinen. Erityisesti tykkäsin osuudesta, jossa neuvoit miten sisäisiä lihaksia työstetään. Olen aiemmin käynyt oman koirani kanssa toisen kouluttajan hyppytekniikkakurssin ja sen jatkon. Johtuen ehkä siitä, että koirani oli niin hyvä, ei kurssista oikein jäänyt mitään mieleen. Kouluttaja ei osannut sanoa oikein mitään, kun ongelmia ei ollut. Meille ei tullut kotiläksyjä eikä treeniohjeita. Nyt pidin kovasti, että tuli ihan paperi mukaan, jossa on HENKILÖKOHTAISET ohjeet koiran hyppytekniikan parantamiseen, kehittämiseen ja ylläpitoon. Pidin valtavasti, ja suosittelen lämpimästi kaikille. ”

26.10.2016 ”Huippu kouluttaja, harjaantunut silmä, ohjeistaa muutakin kuin hyppytekniikkaa, suuri kiitos :)”

9.10.2016 ”Kiitos mielenkiintoisesta koulutuspäivästä! Koirien näköiset palautteet sain ja hyvät ohjeet jatkoon :)”

13.9.2016 ”Kiitos opettavaisesta koulutuksesta! Peruskursilla tehtiin juuri sopivia harjoitteita nuorelle ja kokemattomalle koiralle. Kouluttaja osasi ottaa huomioon koiran ja ohjaajan tason . Ohjeet selkeät. Hyvää oli myös että palauteessa oli aikaa kysellä. Hyvät kotitehtävä ohjeet!”

12.9.2016 ”Tykkäsin ihan sikapaljon kurssista. Mahtavan kannustava, koiraa ymmärtävä ja kaikin puolin asiantunteva kouluttaja. Heti teki mieli ilmottautua yksäreillekin, jotta saatais lisää ideoita koiran taitojen kasvattamiseen ja haastamiseen. Ja ottaa myös huonosti hyppäävä koirani mukaan, jospa sille vaikka olisikin jotain tehtävissä. Parasta kurssissa oli, että meidän ongelmakohta löytyi ja tiedetään nyt millaisella treenillä lähteä sitä purkamaan. Jospa turhat kiellot kisaradoilla jäisi pikkuhiljaa historiaan 🙂 Ps. Tein sen ympyrähyppyjumpan omille ryhmäläisilleni heti seuraavissa treeneissä, ja kaikki tykkäsivät! 😉 Oli mahtava katsoa miten koirat käytti päätään ja todellakin korjasi virheet. Harjoitus oli erityisen hyvä ryhmän ylivireisille ja fokusongelmaisille bortsuille. ”

12.9.2016 ”Kiitos erittäin paljon kivasta ja opettavaisesta viikonlopusta! Ihanan rehellistä ja suoraa puhetta! Parasta oli saada omasta koirasta kirjallisena palaute sekä tulevat harjoitteet. myös loppukeskutelu/ yhteenveto omasta koirasta pelkkää plussaa. On selkeää lähteä tekemään jatkoa. Kiitos! ”

3.6.2016 ”Koulutuksen systemaattisuus ja käytäntö kun kohtaavat niin eväitä tulee roppakaupalla. Kiitos! Harjoitus jatkuu omin päin…”

31.5.2016 ”Päivä oli sopivan pituinen ja tehokas. Sain hyviä neuvoja kotiharjoitteluun. Valmis mallipiirros harjoituksista olisi kyllä plussaa kun ei niitä muistiinpanoista huolimatta ihan näköjään muistakaan… ”

31.5.2016 “Lämpimät kiitokset ! Taas monenlaista ajateltavaa ja harjoiteltavaa. Yksi sai kokonaan vapautuksen kisaamisesta ja jatkaa nautintoaksaa matalilla hypyillä. Osa jatkaa kohti korkeampia tavoitteita 🙂 ja allastreenikin on jo aloitettu…”

1.5.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Hyppytekniikan jatkokurssi Haminassa oli hyvä. Koko päivä oli mielenkiintoinen, koska mukana oli myös pk- ja toko-koiria, ei pelkkiä agikoiria. Itsekin kun yrittää treenata myös tokoa, niin siihen nähden tuli myös ihan uusia ajatuksia hyppytekniikasta. Päivä oli erinomainen ja omalle kohdalle tuli uutena asiana voiman tuotto -harjoitus ja kääntymis -harjoitus viidellä hypyllä. Vaikka olinkin tehnyt jonkin verran hyppytekniikkaa, niin oli hyödyllistä saada asiantuntijalta analyysia, miltä se oman koiran hyppääminen näyttää.”

29.4.2016 What feedback, suggestions or requests do you have? – ”Hei! Kiitos koulutuksesta! Tuli tosi paljon uutta asiaa ja arvostan kyllä kovasti ammattitaitoasi. Suuri hatunnosto myös sille miten tarkasti osaat lukea koiraa ja meillä kyllä osui aivan nappiin ne paikat joissa epäilitkin koiran olevan jumissa. Koira oli tosiaan hierotettu neljä viikkoa aikaisemmin ilman pahimpia jumeja ja nyt koulutuksen jälkeen käytin fyssarilla niin pahat jumit löytyi rinta- ja selkälihaksista. Ensimmäisen kerran meidän historiassa tuli hierojalta/fyssarilta ”käsky” tulla käymään viikon päästä uudelleen. Tähän asti seuraavaa käyntiä on suositeltu parin kuukauden päähän. Hyppykoulutuksen puolesta olisin tietenkin toivonut että olisin tajunnut käyttää koiran fyssarilla jo etukäteen eli jos jotain ehdotusta koitan antaa niin olisiko ajatusta että jo etukäteen tulisi vinkkiä/ehdotusta että voisi olla hyvä koirat käytettäisiin fyssarilla jo etukäteen? Meillä nyt tavoitteena hoitaa ensin koiran jumit kuntoon, vahvistaa takapään lihaksistoa ja aloittaa hissukseen hyppytreeniä. Miten kauan tässä kannattaisi nyt varata aikaa ennen seuraavaa hyppytekniikkakoulutusta?

29.4.2016 What should we do in order for you to visit us more frequently? – ”No meitä taitaa eniten rajoittaa se tarjonta Oulun seudulla :)”

15.4.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa?  -”Mielestäni tuli hyviä ohjeita kuinka lähdetään pennun kanssa jatkamaan treenejä. Hyödyllisiä vinkkejä myös lihastreeniin. Pidän suorasta tyylistä, että asiat sanotaan kuten ne ovat koska silloin ne menee ihmisillä jakeluun. ”

13.4.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Haminan hyppypäivä oli loistava! Omalle koiralle sai jatkosuunnitelman hyppytekniikan kehittämiseksi, ja muita koirakoita seuraamalla oppi myös paljon. Ehkäpä jatkokurssinkin aluksi voisi olla pieni teoriatuokio, missä muistutettaisiin, miltä hyvin hyppäävä koira näyttää, mitä seikkoja seurata koiran hypätessä jne.”

13.4.2016 What feedback, suggestions or requests do you have? – ”Ei pelkästään tehty harjoitteita vaan perusteltiin, miksi tehdään mitä tehdään. Tietämisen ja ymmärtämisen kautta tekemään sopii erinomaisesti minun tyyliini harjoitella. Valtava teoreettinen tietämys takana palasteltiin sopivina annoksina kuulijoille. Erinomainen koulutus. Ainoa pieni miinus on hallin kaikuminen, aina ei kuullut puhetta.”

31.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Kiitos mielenkiintoisesta kurssista!”

31.3.2016 Mitä voisimme tehdä jotta kävisit useammin? – ”Pitää useammin kursseja täälläpäin 🙂

29.3.2016 Minkä yhden asian haluaisit muuttaa tässä paikassa? – ”Asiakas ystävällisempi kommmuniointi. Kohteliaisuus ja toisen ihmisten kunnioittaminen.” 

29.3.2016 Miten voisimme palvella sinua paremmin? – ”Lisää kursseja ja luentoja :-)”

29.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Lämpimät kiitokset opettavaisesta ja mukavasta koulutuksesta ! Sain vahvistusta omille ajatuksille poikien vahvuuksista mutta samalla myös niistä heikoista kohdista. Tuntui kivalta että jo pienellä takapäätreenillä autoin koiraani eteenpäin oikeaan suuntaan hyppäämisessä ja olemisessa. Odotan kovasti myös sitä osteopaatin käyntiä ja toivon että saisin siitä rutiinia ja vakihoitopaikan pojille. Toivottavasti nähdään jatkokurssilla ja edistytään taas ennen sitä ! Mukavaa kevään jatkoa !”

29.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Kiitos hyvästä koulutuksesta. Koulutus oli LOISTAVA. Ja saimme paljon hyviä neuvoja ja oppeja. Aiomme jatkossakin tehdä meille annettuja harjoituksia säännöllisesti. Kurssilaiset ovat asiakkaita, joten heille annettavan palautteen tulee aina olla asiallista. Palaute saa olla jopa kriittistä, mutta se kannattaa esittää kuitenkin kohteliaasti toisia kunnioittaen. =)”

21.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – “Kiitos paljon opettavaisesta hyppytekniikkakurssista! Vappu oli maineensa veroinen kouluttaja ja itselleni jäi paljon käteen. Sain käytännön vinkkejä treenaamiseen ja koiran kunnon ylläpitoon ja opin hieman katsomaan itsekin koiran hyppäämistä. Kurssi valoi minuun uskoa koiran taidoista ja jaksamisesta, kunhan se pidetään kunnossa ja virkeänä, sekä treenataan hitaasti mutta varmasti kunnon urheilijaksi. Vappu otti mukavasti huomioon sekä koiran että ohjaajan, oli kiinnostunut jokaisesta koirakosta ja vastaili kysymyksiin niin hyvin kuin osasi. Hyppyresepti kotiin oli ihana yllätys ja helpottaa kummasti itsenäistä harjoittelua. Tullaan varmasti syksyllä jatkokurssille!”

21.3.2016 Mitä voisimme tehdä jotta kävisit useammin? – “Muuttaa Itä-Suomeen ;)”

19.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Oli kyllä paras koulutus jossa olen koiraharrastusten parissa käynyt. Suuren suuri kiitos, tällä oli iso vaikutus meidän tulevaisuuden treeneihin. Luento antoi hyvät perustiedot hyppäämisestä, ja kuunteluoppilaana näki asiat käytännössä, joten asiat oli helppo sisäistää. Lisäksi saamamme koirakkokohtaiset neuvot olivat korvaamattomia! Ihan huippu kurssi!! Kiitos Vappu!”

15.3.2016 Mitä voisimme tehdä jotta kävisit useammin? – ”Matka on toki pieni hidaste mutta tulen varmasti ajelemaan etelämpään kevään/kesän aikaan. Viimeistään sitten syksyllä kun tulet taas Kuopioon.”

15.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Monipuolinen, ajatuksia herättävä koulutus. Ihanaa oli että suhtauduit kaikkiin koiriin ja omistajiin yhtä ihanasti, löysit kaikista hyvää ja kehittämistä. Koulutuksessa tuli myös hyviä vinkkejä muuhunkin koira-arkeen kuin vain hyppytekniikkaan. Sait sytytettyä minuun kipinän, kiitos siitä! Tulen varmasti koulutukseesi toistekin!”

14.3.2016 Mitä kilpailijamme tekevät meitä paremmin? – ”No ei missään :)”

14.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Todella hyvä koulutus! Päivän aikana käytiin monipuolisia harjoitteita ja annettiin koiralle selvät jatko-ohjeet miten tästä eteenpäin harjoitella. Kouluttajalla hyvä video-näyttö hidastusten analysointiin. ”

14.3.2016 Mitä palautetta tai ehdotuksia haluat kertoa? – ”Kiitos innostavasta koulutuksesta. Se, että koiran hyppytekniikka on jo parantunut, kannustaa jatkamaan harjoituksia. Itse on niin vaikea nähdä muutosta.”